lauantai 28. elokuuta 2010

Malliston ideaa

Malliston suunnittelu on vielä vähän jäissä, mutta pientä ajatustyötä on kyllä tekeillä koko ajan hommaan liittyen. Sain juuri kuulla, että minulla on kuukauden vapaa loka-marraskuussa niin voin hyvin ajoittaa malliston tekemisen sille välille.

Alan pikkuhiljaa keräillä lehtileikkeitä kasaan, joista saan tehtyä kollaaseja inspiroimaan mallistoa. Omistan jättimäisen laatikon lehtileikkeitä, joista on hyvä valita ne inspiroivimmat ja tähän tyyliin sopivimmat. Lisäksi olen alkanut vähän miettiä mihin tarkoitukseen teen vaatteet. Luin jostain sellaisesta haasteesta, että pitäisi elää kuukausi vain kuudella eri vaatteella ja ajattelin suunnitella mallistoni niin, että niillä pärjäisi koko kuukauden, vaikka aionkin suunnitella kahdeksan vaatetta kuuden asemasta. Toisaalta aion tehdä yhden takin ja haasteeseen eivät kuulu ulkovaatteet. Ja aion myös suunnitella yhden juhlamekon. Vaatteet saavat olla rentoja, helppo käyttöisiä ja -hoitoisia, uniikkeja, simppeleitä upeilla yksityiskohdilla ja helposti muunneltavia. Niiden pitää sopia minun tyyliini täydellisesti, että niitä sitten tulee tosiaan käytettyä, eivätkä ne jää kaappiin homehtumaan. Väri maailma saa olla melko tumma, koska teen syksy/talvi-malliston. Joitain pieniä väripilkkuja voisin kuitenkin vaatteissa käyttää, sillä pelkkä musta ja harmaa voivat käydä tylsiksi.

Ajattelin suunnitella:
  • Yhdet housut. En ole vielä varma teenkö farkut vai jotkut muut pöksyt. Jos kuukausi pitäisi elää näillä vaatteilla, niin olisi kyllä aika hyvä, että nämä ainokaiset housut olisivat ne farkut, sillä minun tulee ainakin eleltyä omissa farkuissani melkein päivittäin.
  • Kaksi hametta. Ainakin toiseen saisi laittaa isot taskut, sillä rakastan käytännöllisiä taskuja, joihin saa sujautettua avaimet, nenäliinan, puhelimen... Mitä milloinkin tarvitsee. Toinen voisi olla a-linjainen ja toinen sitten vähän suorempi malli. Molempiin haluan jotain kivaa extraa, kuten napituksen eteen, hauskan leikkauksen, jokin kauniisti laskeutuvat drabeeraus tms.
  • Yksi arkimekko. Rakastan mekkoja, joten luonnollisesti tahdon tehdä yhden arkikäyttöön soveltuvan mekon kokoelmaani. Mekko saa olla puolireiteen ulottuva, ehkä vähän löysempi malli, että sen ulkonäköä voi sitten muunnella lisäämällä vyön joko vyötärölle tai lanteille. Taskut voisi olla tässäkin ja taas jotain hauskaa yksityiskohtaa.
  • Kaksi paitaa. Toinen saa olla lyhyt hihainen ja toinen pitkillä hihoilla varustettu. Muuten mallit ovat vielä aivan auki.
  • Juhlamekko. Tämänkin tahdon ehdottomasti tehdä, sillä jos kuukauteen sisältyy jotkut kissanristiäiset ja valitsemat vaatteet eivät ole yhtään juhlavia, niin on hyvä pitää yhtä juhlavampaa mekkoa varalla. Tästä haluan jonkun ihanan säkenöivän. Siinä voisi olla paljetteja, helmiä, kirjailuja, drapeerausta, kiintoisia leikkauksia tai vaikka suuri rusetti... En ole vielä päättänyt, mutta sen tiedän, etten halua tehdä mitään aivan tavallista ja yksinkertaista pikkumustaa, vaikka sellainen pitäisikin löytyä joka naisen vaatekaapista.
  • Takki. Joku syksyyn soveltuva lämpimähkö takki. Villakangas voisi olla aika varma valinta. Kuitenkin sellainen ihanan pehmeä ja suuri, jonka sisään voi upota vilpoisina syksyn ja talven alkupäivinä.
Mutta näin... Projekti jatkuu ja etenee vauvan askelin.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Tästä se lähtee!

Olen siis 21-vuotias vaatetusalanartesaani-opiskelija. Minulla on koulua enää vuosi jäljellä ja takana päin on kaksi oikein oppi-rikasta vuotta. Tiedän opiskelevani oikeaa alaa, sillä rakastan vaatteita, muotia ja ompelua ja tahtoisin joskus saada leivän pöytään tekemällä tämän alan hommia. Voisin aloitella jossain pienemmässä ompelimossa, jossa saisin lisää opetusta alan konkareilta ja saisin harjoittaa omia ompelutaitojani. Pitkällä tulevaisuudessa olisi kuitenkin haaveissa oma yritys, jossa myisim ompelemiani ja suunnittelemiani vaatteita.

Tuossa muutama päivä sitten sain ajatuksen, että voisin alkaa kehittää ompelutaitojani ja opetella uusia tekniikoita ja jippoja. Suunnitelmissani onkin suunnitella ja valmistaa pieni vaatemallisto itselleni. Mallisto koostuisi muutamista erillisistä vaatekappaleista, joiden tulisi sopia hyvin yhteen tyyliltään ja värimaailmaltaan. Vaatteiden tulisi olla käytännöllisiä, mielenkiintoisia ja minun tyylisiäni. Ajattelin suunnitella syksy/talvi-malliston ja kehitellä sen taakse pienen tarinan.

Minulla ei siis ole minkäänlaista kokemusta malliston suunnitelusta, joten tänne blogiin tulee varmasti muutamia epätoivoisia postauksia kun kaikki menee pieleen, ompelukone hajoaa, sormet on verillä ja leikkasin kankaan väärään langansuuntaan. Mutta toivottavasti pääsen raportoimaan myös onnistumisista ja työn etenemisestä.

Tähän blogiin on siis tarkoitus alkaa koota ensin inspiroivia kuvia, biisejä, tunnelmia, lausahduksia... Kaikkea mistä voi hakea inspiraatiota malliston suunnitteluun. Myöhemmin sitten vaatteiden suunnittelua, kaavojen piirtelyä, tasokuvia, rakennekuvia, kankaan leikkuuta, ompelua, sovittelua... Mitä kaikkea tähän nyt kuuluu. Tarkoitus olisi myös joskus tulevaisuudessa pitää kuvaussessio valmiista vaatteista meikkeineen, kampauksineen ja lavasteineen päivineen. Ja pitäisihän mallistolle keksiä nimikin.

Mutta siis tästä se alkaa.